Monday, May 30, 2016

Innovaatiot yritysten voimavarana

Suomessa on taatusti paljon yrityksiä jotka eivät ole vielä valjastaneet työntekijöidensä innovatiivisuutta yrityksen hyötykäyttöön. Yrityksiä jotka toimivat vanhalla mutta varmalla, hyväksi havaitulla ja pitkään käytössä olleella toimintatavalla. On kangistuttu kaavoihin ja tuudittauduttu turvalliseen tunteeseen että kaikki jatkuu hyvin juuri näin ja tulosta syntyy tasaisella tahdilla.

Joidenkin yritysten kohdalla tämä varmasti pitää paikkaansa, jos toimitat esimerkiksi soraa soramontulta asiakkaalle niin se yrityksen varsinainen ydintoiminta ei siitä paljoa innovoimalla parane, toki voidaan miettiä kaikenlaisia mielenkiintoisia vaihtoehtoja kuinka tilaus, laskutus, markkinointi ja jopa itse toimitus asiakkaalle toteutetaan mutta varsinainen tuote ei tästä enää kehity, se on sitä mitä se on ja se täyttää parhaimmillaan kaikki sille asetetut vaatimukset, niin yksikertainen kuin on.

Uskallan kuitenkin väittää että niitä yrityksiä jotka voisivat innovoinnista tai innovaatioista hyötyä, löytyy maamme kaupparekisteristä enemmän kuin niitä jotka eivät. Innovointi on hieno sana mutta pohjimmiltaan puhutaan kuitenkin asioiden kehittämisestä ja kehittymisestä, ideoinnista. Kehityksen ei tulisi milloinkaan pysähtyä, päinvastoin, tahti on ollut kautta historian kiihtymään päin tai siltä meistä omassa aikakaudessamme elävistä ihmisistä ainakin useimmiten tuntuu, on siis hyvä että asiat kehittyvät niinkuin pitääkin.

Innovointia voi olla yrityksessä monenlaista, joissain se on johdettua ja suunniteltua toimintaa. Joissain yrityksissä sille on annettu jopa tulostavoitteita. Omat kokemukseni innovoinnista työelämässä, innovoivan yrityksen työntekijänä on kaikki vain yhdeltä työnantajalta.
Työnantajallani oli jo taloon tullessani, vuonna 2008, selkeät pelisäännöt innovoinnista ja ideoinnista työhöni liittyen. Työsopimuksen lisäksi töihin tultaessa allekirjoitettiin nippu eritasoisia vaitiolovelvollisuus-asiakirjoja, kuten tällaisella alalla on tavallista, mutta myös asiakirja liittyen työntekijän työsuhteensa aikana tekemiin keskintöihin ja innovaatioihin liittyen. Allekirjoittamalla tämä sopimus annettiin työnantajalle oikeudet kaikkiin työsuhteeni aikana tekemiini keksintöihin sekä innovaatioihin, eikä sitä oltu rajattu vain työaikana tapahtuvia keksintöjä varten, eikä myöskään ainoastaan työhön liittyviin keksintöihin. Harva ihminen tulee todennäköisesti keksineeksi päivittäisen työnsä ohessa jotain maailmaa mullistavaa, varsinkaan jos se ei suoraan kyseiseen työhön liity, mutta ainahan sekin on toki mahdollista.

Omassa työpaikassani ehkäpä tehokkain päivittäisessä ideoinnissa ja innovoinnissa näkyvä mekanismi oli yrityksen oma ideasampo. Jos keksit jotain mielestäsi hyödyllistä niin ei muutakuin kynä käteen ja paperilla kirjoittamaan. Ennalta valikoitu raati kokoontui sitten aina kuukausittain
yhdessä valitsemaan ideoista ne toteuttamiskelpoiset ja parhaat useimmiten palkittiin, yleensä ainakin ne toteutetut jutut. Ideoita tämänkaltaisessa ideasammossa syntyy suuria määriä ja joskus oikein hyviäkin, tämä on mielestäni vähintä sen kaltaista toimintaa mitä jokaisen vähänkään itseään
kehittämään haluavan yrityksen tulisi toteuttaa ja saada työntekijänsä ideoimaan, jonkinlaisia kannustimia on myös hyvä olla. Vaikka tämänkaltainen ideointi ei ole varsinaisesti tuota suuressa mittakaavassa ymmärrettävää innovointia, voi tällaisestakin olla silti suurta hyötyä, joskus henkilöstöltä voi tulla ratkaisevia ideoita koko yrityksen tulevaisuuden pelastamiseksi ja kuinka halvalla sen ratkaisun voi loppupeleissä saadakaan aikaiseksi. Meidän firman ideasampo kehittyi joskus erään esityksen myötä itsekin, järjestelmä vaihtui sähköiseen muotoon ja aloitteen kirjaamisesta tuli vieläkin nopeampaa ja helpompaa, kunhan vain oli pääsy yrityksen intranettiin ja kaikki yhteydet toimivat normaalisti.

Tämänkaltaista innovontia ja ideointia tulisi mielestäni jokaisessa yrityksessä harjoittaa, olen melko varma että se maksaa itsensä lopulta aina takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Andreas Sirén

No comments:

Post a Comment