Kävin tutustumassa yrittäjäkollegani kanssa Auto 2016-tapahtumaan Helsingin Messukeskuksessa lauantaina 19.11.2016. Nämä olivat minulle ensimmäiset auto-alan
messut joissa vierailin Suomessa nyt sivutoimisena autokauppias-yrittäjänä
toimiessani joten osittain voisi ajatella kyseessä olleen työreissu vaikka autot tosin kiinnostavat minua yhä vapaa-ajallanikin.
Vaikka kyseessä oli täysin uusi tapahtuma, niin rima oli
asetettu heti alusta alkaen korkealle ja veikkaan että nämä tulevat olemaan
muutamassa vuodessa suurimmat autoalan messut Suomessa, toki näiden messujen konsepti
eroaa hieman muista automessuista sillä tähän tapahtumaan oli onnistuttu
integroimaan myös autojen koeajomahdollisuus omalla tarkoitukseensa
rakennetulla koeajoradalla joka lähti messukeskuksen sisätiloista rajatulle
osalle parkkialuetta.
Tapahtumassa edustettuna olivat mielestäni kaikki Suomessa
tällä hetkellä myynnissä olevat uudet automerkit. Eri merkkien kesken oli
kuitenkin lähdetty liikkeelle huomattavasti erilaisin ennakko-odotuksin ja
panoksin tähän tapahtumaan, hyvänä esimerkkinä voisin kertoa kolmen
laadukkaimman Saksalaismerkin messuosastojen taso-eroista, merkit ovat,
aakkosjärjestyksessä, Audi, BMW ja Mercedes-Benz.
Aloitan Audista, jonka osasto oli melko suuri ja osittain myös
yhdistetty Volkswagenin osastoon, onhan molemmilla kuitenkin Suomessa sama
maahantuoja ja molemmat merkit kuuluvat samaan konserniin. Näytillä oli melkein
10 erilaista Audin myynnissä olevaa mallia, hittimalleista kauppakasseihin ja
myös kaksi hieman erikoisempaa, yksi RS- ja toinen S-sarjan erikoismalli. Osastolla
oli useita myyjiä ja messuesittelijöitä, ilmaista mainosmateriaalia oli jaossa paljon
ja osaston sijainti ja väljyys ohjasivat ihmismassat kulkemaan osaston läpi
vaikka he eivät olisi olleet kiinnostuneita kyseisistä autoista, hyvä taktiikka
siis.
BMW loisti myös mutta hieman kyseenalaisilla meriiteillä,
nimittäin lähes täydellisellä poissaolollaan. Merkin osasto koostui yhdestä
nojailukolumnista ja banderollista joiden eteen oli saatu yksi myynnissä oleva
malli ja kaksi esittelijää. Malli oli sentään onnistuttu valitsemaan hyvin
maksimaalisen yleisön saamiseksi, esillä oli nimittäin uusi i8 sähköhybridi-urheiluauto
ja vieläpä harvinaisessa punaisessa värissä. Ihmiset toki jonottivat istumaan
uuteen i8-autoon mutta mitä BMW tästä hyötyi, tuskin ainakaan sai myytyä
messuilla kovinkaan montaa autoa verrattuna muihin merkkeihin jotka olivat
tuoneet ne oikeat massamyyntituotteensa näytille ja ajettaviksi tapahtumaan.
BMW mahdollisesti oppii tästä vuodesta ensi vuodelle että tapahtuma on
todellakin vakavasti otettava ja suuren yleisön näyttely jossa tehdään kauppaa.
Mercedes-Benz oli saanut mielestäni aikaan eniten itsensä
näköisen osaston ja se oli todella edustava. Näytillä oli lähes kaksikymmentä Mersun
tuotannossa olevaa mallia, pienistä malleista aivan suurimpiin katumaastureihin
asti ja kaikkea siltä väliltä. Näytillä oli myös Suomen teillä varsin
harvinaisiksi näyiksi jääviä AMG-malleja kuin myös uusi S-sarja ja S-Coupe. Osasto
oli rakennettu tyylillä ja autot saivat arvonsa mukaisen miljöön.
Uudessakaupungissa jo nyt matalalla volyymillä valmistettava GLC-malli oli
näyttävästi esillä ja sen oviin oli teipattu suurin kirjaimin ’Made in
Uusikaupunki’, kyseisten autojen ostajille oli myös luotu oma vip-puoli,
Uusikaupunki-lounge yksityisine kahvitarjoiluineen, hieno ja arvokas toteutus.
Myös myyjiä oli jalkautettu osastolle useita ja esitteitä ja muuta
mainostavaraa oli reilusti jaossa, varmasti onnistunut ja tavoitteisiin yltänyt
messuviikonloppu siis myös Mersun porukalla.
Vastaavia eroavaisuuksia ja tasoeroja näki myös monen muun
automerkin välillä. Jotkut olivat lähteneet matkaan matalalla budjetilla,
varmaankin vain katsomaan minkälaisesta tapahtumasta on kysymys, loput taas ottivat
tapahtuman heti haltuunsa. Voittajat ja häviäjät tässä jaossa ovatkin aika
luonnollisesti selvillä sillä messut olivat selkeä kävijämenestys.
Messukeskuksessa vieraili viikonlopun aikana yli 31 000 kävijää ja
koeajojakin ajettiin tapahtumassa yli 2500 joista moni oli johtanut kauppoihin.
Uskon että Auto 2017 tapahtuma tulee olemaan vieläkin isompi ja nyt avausvuonna
epäröineet kauppiaat lähtevät silloin myös tosissaan mukaan esittelemään edustamaansa
kalustoa.
Vaikka oman yritykseni pääpaino onkin niissä tavallisissa ja
perusvarmoissa käyttöautoissa on autonäyttelyissä silti hienoa käydä aina mahdollisuuksien
mukaan tutustumassa niihin erikoisautoihin joita omalle kohdalle osuu harvoin
ja joita ei juuri Suomen tieliikenteessäkään näy. Tästä syystä tämän lukijat varmaankin
ymmärtävät miksi en liitä tähän kirjoitelmaan yhtäkään kuvaa Toyotan messuosastolta
vaan laitoin muutaman omaa silmääni oikeasti miellyttävän automuotoilun valikoidun
herkkupalan. Näitä meni kuulemani mukaan messuilla myös muutamia yksilöitä kaupaksi Luxury Collection by Auto Outletin tyylikkäällä ja eksklusiivisella messuosastolla joka oli omasta mielestäni helposti tapahtuman tyylikkäin.
Andreas Sirén / PlusAuto Finland Oy







No comments:
Post a Comment